Pilkkiminen on kalastusmuoto, jossa kaloja ongitaan talvella järven tai meren jäähän kairatun reiän kautta. Pilkkiä voi myös kesällä esimerkiksi veneestä tai laiturilta. Suomessa pilkkiminen on yksi suosituimmista talviharrastuksista, eikä sitä varten tarvitse kalastuslupaa. Tässä artikkelissa kerromme, mitä pilkkiminen on, millaisia varusteita tarvitset, millaisia pilkkejä ja syöttejä käytetään ja miten jäällä liikutaan turvallisesti.
Pilkkiminen ja kalastuslaki
Pilkkimistä harrastetaan pääasiassa Kanadassa, Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä. Yhdysvaltoihin, lähinnä Suurten järvien alueelle, sen toivat suomalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset siirtolaiset.
Pilkkiminen ja onkiminen ovat yleiskalastusoikeuksia, joiden harjoittamiseen kalastuslaissa säädetyllä tavalla ei tarvita lupaa – toisin kuin esimerkiksi virvelöintiin tai verkkokalastukseen. Kalastuslaki määrittelee pilkkimisen kalastukseksi siimaan kiinnitetyllä, pystysuunnassa liikuteltavalla pilkillä joko siimaa kädessä pitäen tai lyhyellä, heittokalastukseen soveltumattomalla vavalla.
Pilkkijän varusteet
Pilkkivapa on lyhyt ja kevytrakenteinen. Mormuskavapa voi olla vain kymmenisen senttiä pitkä, kun taas haukipilkintään sopivat vavat ovat usein noin 30-senttisiä. Kilpapilkkijät käyttävät usein haarukkavapoja, joissa siima kelataan vavan päissä oleviin haarukoihin, jolloin kalan nosto on nopeampaa.
Jääkaira on välttämätön reiän tekoon. Se voi olla perinteinen käsikaira tai moottorikaira. Reiän koko riippuu kohdekalasta, mutta yleisesti suositellaan noin 20 senttimetrin reikää.
Muita varusteita ovat sohjokauha, jolla poistetaan sohjo avannosta, pilkkijakkara, jossa on usein säilytystilaa vavoille ja tarvikkeille, sekä pilkkipönttö, jonka reiästä kalat pudotetaan sisään avaamatta kantta. Lisäksi tarvitaan säähän sopivat vaatteet, kuten pilkkihaalari, lämmin lakki, rukkaset ja kunnolliset jalkineet.
Pilkit eli vieheet
Pystypilkit ovat yleensä noin viisi senttimetriä pitkiä, usein kuparista tai messingistä tehtyjä metallinpaloja, jotka uivat pystyasennossa. Pilkin alla on usein ketjun päässä oleva koukku, ja siihen kiinnitetään usein 10–15 senttimetrin tapsi, jonka päässä on mormuska. Erityislaji on värikoukulla pilkkiminen, jossa pienetkin erot värityksessä voivat vaikuttaa suuresti syöntiin.
Tasapainopilkit uivat vaakatasossa ja muistuttavat pieniä vaappuja. Niillä on perinteisesti pyydetty isompaa kalaa, erityisesti ahventa.
Mormuskat eli morrit ovat pieniä painokoukkuja, halkaisijaltaan muutamasta millimetristä pariin senttiin. Pienimmät painotetaan usein volframilla, isommat lyijyllä. Pelkällä mormuskalla pilkkiminen vaatii ohuen siiman, eikä se onnistu kovin syvässä vedessä.
Madepilkki on pitkä liuska, jonka päässä on kaksi isoa koukkua. Viehe lasketaan pohjaan ja sitä nyitään välillä, jolloin made luulee sitä toiseksi mateeksi. Mateita voi pilkkiä myös yöllä.
Syötit
Kärpäsentoukka on pilkkijän yleisin syötti: se on edullinen ja säilyy hyvin. Usein käytetään punaiseksi, vihreäksi, siniseksi tai keltaiseksi värjättyjä toukkia. Surviaissääsken toukkaa pidetään parhaana syöttinä, mutta se säilyy huonosti ja on hauras. Myös onkimato käy syötiksi.
Mitä pilkillä saa?
Ylivoimaisesti suosituin saaliskala on ahven, mutta pilkkiin tarttuu usein myös särkiä ja kiiskiä. Erilaisilla välineillä ja tekniikoilla pilkitään myös madetta, haukea, siikaa sekä taimenta ja kirjolohta. Matalassa vedessä voi kokeilla näköpilkintää: pilkkijä asettuu vatsalleen reiän eteen, ja kun silmät tottuvat hämärään, kalat erottuvat vedestä.
Turvallisuus jäällä
Jäänaskalit ovat pilkkijän tärkein turvavaruste. Niitä pidetään helposti saatavilla, esimerkiksi kaulassa. Jos jää pettää, naskalit isketään jään reunaan, ja ne helpottavat nousemista vedestä. Vastajäätynyt, kirkas ja halkeamaton jää on turvallisempaa kuin vanha jää, ja seisovan veden päällä oleva jää on turvallisempaa kuin virtaavan. Keskivertoaikuisen kantamiseen suositellaan vähintään noin 10 cm hyvää jäätä. Kevättalven lämpöjaksot voivat haurastuttaa jään niin, ettei se kanna, vaikka paksuutta olisi riittävästi.
Pilkkikilpailut
Suomessa järjestetään talvisin pilkkikilpailuja ja vuosittain pilkkimisen Suomen-mestaruuskilpailut, joiden osallistujamäärät lasketaan tuhansissa. Pudasjärvellä on järjestetty kesäpilkin MM-kilpailuja, ja SM-tasolla on kisattu myös pilkkihiihdossa, jossa yhdistyvät hiihto ja pilkkiminen.
Jään vaarat ja vinkit aloittelijalle
Jään turvallisuuteen vaikuttavat monet tekijät. Parasta jäätä on se, joka on jäätynyt ilman suuria lämpötilan vaihteluita, sadetta tai lunta. Jokien jää voi olla hyvin arvaamatonta. Kevyiden moottorikelkkojen ja mönkijöiden alle suositellaan noin 13–15 cm jäätä ja henkilöautoille vielä paljon enemmän. Rannasta poispäin puhaltava tuuli voi irrottaa laajoja jäälauttoja: esimerkiksi maaliskuussa 2013 jopa 220 pilkkijää jäi jumiin irronneille jäälautoille Riianlahdella, ja heidät jouduttiin pelastamaan helikoptereilla ja ilmatyynyaluksilla. Siksi kannattaa seurata sääennusteita, kertoa jollekulle lähtöpaikka ja kulkea jäälle mieluiten seurassa.
Aloittelijalle hyvä tapa on kokeilla pilkkimistä pystypilkillä ja kärpäsentoukalla, sillä ahven on pilkkijöiden suosituin saalis ja kärpäsentoukka edullinen, hyvin säilyvä syötti.
