Aihearkisto: Uutiset

Kalastusalueen uutisointeja julkaisevat kalastusalueen isännöitsijä ja aktiiviset toimijat alueella sekä vesiosakaskunnissa. Ota yhteyttä isännöitsijään mikäli sinulla on juttu uutisiin.

Lopen Kalastusalue saa uuden kalataloudellisen käyttö- ja hoitosuunnitelman

Voimassaoleva käyttö- ja hoitosuunnitelma on vuodelta 1995.
Uuden laatimiseksi ryhdyttiin toimiin syksyllä 2012 ja varsinainen kokous päätti teettää uuden suunnitelman vuoden 2013 aikana. Tekijäksi valikoitui tarjousten perusteella Hämeen Kalatalouskeskus, jossa päävastuun työstä kantaa kalabiologi (FM) Tomi Ranta sekä avustavana henkilönä iktyonomi Petri Mäkinen.
Suunnitelman laatiminen tulee maksamaan runsaat 7.000 € (alv0). Rahoitukseen on haettu avustusta kalatalouden edistämisvaroista.
Suunnitelmassa kuvataan mahdollisimman tarkasti kalavesien nykytila sekä annetaan käyttö- ja hoitosuositukset n. 5 seuraavan vuoden ajalle. Kalatalous pyritään liittämään yhteen muun vesistön käytön kanssa, jotta siitä muodstuisi käyttökelpoinen työkalu paitsi osakaskunnille, myöskin viranomaisille, järjestöille ja kaikille kuntalaisille.
Uusi käyttö- ja hoitosuunnitelma on hyväksyttävänä alueen kokouksessa marraskuussa 2013.

Lopen Kalastusalueen kotisivusto

Lopen Kalastusalueen kotisivusto on päivityksen alla. Jatkossa sivuilta löytyy myös ajankohtaista uutisointia, karttalinkit järville ja laskupaikoille. Lisäksi rekisteröityneillä käyttäjillä on mahdollisuus kommentoida uutisartikkeleita. Kommentoinnit julkaistaan ylläpidon toimesta.

Mikäli sinulla on idea kotisivujen kehittämiseksi, uutisia alueen osakaskunnista tai vaikkapa valmis kirjoitus uutispalstalle, lähetä se osoitteeseen info@kalastusalue.fi.

Oikean alareunan rekisteröidy linkistä tai tästä pääset rekisteröitymään sivuston käyttäjäksi.
Osakaskuntien aktiivit tai toimihenkilöt voivat hakea tunnuksilleen käyttöoikeustason nostoa esim. uutisten kirjoittajaksi, osakaskunnan sivun päivittäjäksi. Ota yhteyttä info@kalastusalue.fi sähköpostin kautta tunnuksen perustamisen jälkeen. Sähköpostin viestissä tulee ilmoitaa osakaskunta, etunimi sukunimi, puhelinnumero, tehtävä osakaskunnassa sekä luomasi tunnus (ei salasanaa).